Taustaa

Kiihtelysvaaran 1770 valmistunut kirkko paloi varhain sunnuntaina 23.9.2018. Tuhopoltossa menetetty kirkko oli kaunis, historiallisesti korvaamaton, täynnä muistoja ja pitäjän tunnetuin maamerkki.

Syyskuinen sunnuntai jäi Kiihtelysvaarassa ja Vaara-Karjalan seurakunnassa historiaan murheen päivänä. ”Se oli elämäni surullisin työpäivä”, kirkkoherra Anne Angervo toteaa.

Ihmeen kaltaisen urotyön ansiosta alttaritaulu, vanhat ehtoollishopeat ja pääosa alttarivaatteista pelastuivat. Kiinteistömestari Jouni Heiskanen sai ne turvaan palavasta rakennuksesta.

Palanutta kirkkoa ja tulen tuhoamaa yhteistä historiaa ei saada takaisin. Muistot kuitenkin elävät ja kantavat. Ne antavat voimaa, vahvistavat yhteisöllisyyttä ja lujittavat uskoa tulevaan.

Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymän kirkkovaltuusto päätti 3.12.2018, että Kiihtelysvaaraan rakennetaan uusi kirkko. Valmistelu etenee rakennustoimikunnassa. Kiihtelysvaara-Seura ry:n 1.1.2019 alkanut kirkkokeräys jatkuu nyt kahden keräysvuoden jälkeen uuden lain mukaisena ilman aluerajoituksia. Rahankeräyksellä on Poliisihallituksen myöntämä lupa n:ro RA/2021/81.

Kaupunginjohtaja Kari Karjalainen

TARVITAAN KONKREETTISTA TUKEA

”Heräsin järkyttävään puhelinsoittoon aamuyöstä 23.9.2018. Valtakunnallisen median toimittaja kysyi tuntemuksiani Kiihtelysvaaran juuri palavaan kirkkoon liittyen”, kaupunginjohtaja Kari Karjalainen kertoo.

”En meinannut saada mitään järkevää sanotuksi, niin pahalta asia tuntui. Huomaavaisen toimittajan kanssa kävimme asiaa läpi. Aamun ja päivän aikana tuli useita puheluita. Niiden kantavana teemana oli menetyksen aineellinen, historiallinen ja henkinen suuruus sekä se, miten seurakunta ja kiihtelysvaaralaiset selviävät”.

”Kaikissa tapahtuman jälkeisissä toimissaan kiihtelysvaaralaiset ovat osoittaneen valtavan suurta yhteishenkeä, urheutta ja henkistä vahvuutta.”

”On oikein ja kohtuullista, että he saavat uudet tilat menetettyjen tilalle. Nyt tarvitaan myös meidän Kiihtelysvaaran ulkopuolisten tahojen konkreettista tukea jälleenrakennushankkeelle”.

volunteer

Kirkkokeräyksen suojelija piispa Jari Jolkkonen

MEIDÄN VUOROMME

”Kiihtelysvaaran kaunis ja korvaamattoman arvokas kirkko tuhoutui. Kirkkopalo on järkyttänyt kiihtelysvaaralaisia poikkeuksellisen syvästi. Se on koskettanut ihmisiä myös muualla hiippakunnassa ja valtakunnassa. Nyt myös minä tiedän, miltä tuntuu itkeä palanutta kirkkoa”, piispa Jari Jolkkonen toteaa Karjalaisessa 28.9.2018.

Kirkkokeräyksen suojelija, Kuopion hiippakunnan piispa kannustaa kirjoituksessaan: ”Nyt on tullut meidän vuoromme toteuttaa kirkonrakentajien unelmaa. Kun pidämme hyvästä kiinni, lopulta kaikki kääntyy hyväksi. Silloin saamme nähdä, mitä nousee tuhkasta - Jumalan avulla.”

Kirkkoherra Anne Angervo

UUDEN KIRKON LÄMPÖÖN

”Jouluaaton kirkossa 2018 oli paljon ihmisiä. Oli hyytävän kylmä. Valkoinen lumi peitti hellästi kirkon mustuneen kivijalan. Kristuslapsi nukkui seimessään keskellämme. Meitä paleli”, kirkkoherra Anne Angervo kertoo.

”Kaunis ja rakas joululaulu: maa on niin kaunis, kaikui vahvana. En voinut laulaa, oli liian kylmä. Kurkkua kuristi tämä erilainen joulu.” Yhtäkkiä Anne Angervon mieleen nousi ajatus tulevasta.

”Eräänä jouluna, ehkä jo piankin, me kaikki kokoonnumme tälle samalle vaaralle. Ketään ei palele uudelta tuoksuvassa kirkossa. Ja me laulamme yhdessä: On riemu, kun saan tulla, sun Herra temppeliis, sun porteistasi käydä, sisälle pyhyyksiis.”

volunteer

Keräyslupa ja vastuuhenkilöt

Poliisihallitus on 27.1.2021 myöntänyt Kiihtelysvaara-Seura ry:lle rahankeräysluvan nro RA/2021/83. Keräyslupa on voimassa toistaiseksi ja keräysalueena on uuden rahankeräyslain mukaisesti koko maa.

Kerätyt varat käytetään tulipalossa vuonna 2018 tuhoutuneen Kiihtelysvaaran kirkon jälleenrakentamisen ja tarpeiston hankinnan kustannuksiin.

Vetoamme lahjoittajiin: LAHJOITUSTANNE TARVITAAN - YHDESSÄ ONNISTUMME.

KIRKKOKERÄYKSEN VASTUUHENKILÖT

  • Anja Turunen, p. 050 412 1067
  • Pirkko Koljonen, p. 040 542 7584

Kirkkokeräyksen tukena on Kiihtelysvaara-Seura ry:n hallitus ja vapaaehtoisten ryhmä.

KIRKKOKERÄYSTÄ KOSKEVAT TIEDUSTELUT

Anja Turunen

  • 050 412 1067
  • anjaturu@gmail.com